Rouva, ikää yli viisikymmentä, liittyi lokakuussa Facebookiin ja alkoi pelata FarmVille-nimistä tilanhoitopeliä. Pelin ideana on kyntää, kylvää, korjata sato ja hoitaa siipi- ja lihakarjaa. Tästä toiminnasta saaduilla virtuaalituloilla voi sitten hankkia taloja, latoja, puimureita, traktoreita, koristepensaita, uima-altaita ja kaikkea muuta maallista hyvää, mitä amerikkalaistyylinen maajussi elämässään tarvii.

Peli on ideologisesti rakennettu kristilliselle työn etiikan ja kapitalistisen jatkuvan kasvun varaan. Siis mitä ahkerampi ja yritteliäämpi olet, sen enemmän luoja sinua palkitsee ja mitä enemmän sinulle on annettu, vielä enempää sinun tulee tavoitella. Pelillä on alku, mutta ei lopputavoitetta, päämäärää.

Pelin alussa rouva käytti virtuaalitilansa hoitoon ehkä kaksi puolituntista päivässä, sai satoa ja pikkuhiljaa vaurastui. Hänen elämäänsä kuului tuolloin puolipäivätyö, suosikki TV-ohjelmien seuraaminen, kirjallisuuden lukeminen, sukututkimus ja muita harrastuksia.

Sosiaalinen media Facebook kun on, sen peleissä on myös yhteisöllinen aspekti. FarmVillessä tämä tarkoittaa naapureita, joita voi auttaa ja joille voi antaa lahjoja. Sama toimii tietysti toisinkin päin. Tämä kuulostaa ihan hyvältä, mutta tiettyjen hyödykkeiden ja toiminnan tasojen saavuttaminen – siis virtuaalisen elintason - on mahdotonta ilman riittävää maarää naapureita.

Ensin rouvamme tietysti agitoi kaikki mahdolliset Facebook-tuttavansa naapureiksi tilalleen. Kun tämä ei sitten riittänyt vaikkapa traktorin hankintaan, hän loi virtuaalihenkilön, jolle otti sähköpostiosoitteen ja teki tästä Facebookin jäsenen, josta teki itselleen Facebook-ystävän, jolla oli myös FarmVille-tila.

Näin traktori tuli päätilalle hankittua. Pieni rouvan hallinnoima virtuaalipersoonan sivutilakin oli mukava. Se muistutti niistä ajoista, kun hän itsekin oli ollut vain pahainen uudisraivaaja. Tätä uutta tilaa olisi nyt helppo kehittää, kun oppirahat oli maksettu eikä enää tarvisi tehdä samoja virheitä kuin ensimmäisellä kerralla.

Joulukuun puoliväliin mennessä kolmen tilan hoito vaati kahdeksan tuntia aikaa tietokoneen ääressä. Rouvamme huomasi, ettei hänen aikansa enää riitä kaikkeen turhaan elämään. Hän jäi reaalimaailman puolipäivätyöstään pois hankkimalla itselleen potkut.

Tilat kasvoivat kaiken aikaa. Tietokoneen tekniset ominaisuudet, ja Facebookin palvelimien fyysiset edellytykset alkoivat tulla äärirajoille satojen ellei tuhansien lehmien, peltotilkkujen, puiden, latojen, ankkojen, kurpitsojen, New Orleansin lippujen, lumiukkojen, päärakennusten ja sun muiden flash-komponettien kanssa. Usein joko kone jumittui tai Facebook ei pysynyt tehoviljelyksen perässä tai pahimmassa tapauksessa tapahtui yhtäaikaa molemmat.

Nyt tammikuussa rouvamme asuu jo yli 12 tuntia vuorokaudessa farmeillaan. Hän jatkuvasti kokeilee toimisivatko yhteydet paremmin yöaikaan. Hän ei enää nuku kahdeksaa tuntia yössä vaan nukkuu pieniä pätkiä milloin sattuu. Hän syö mitä syö nenä kiinni tietokoneen ruudussa. Kanssaihmisille hän puhuu vain virtuaalitiloistaan. Jos joku yrittää puhua jostain muusta hän raivostuu, koska on täysipäiväisesti raivoissaan tehottomalle tietokoneelle, Facebookin surkeille palvelimille ja kadoksissa oleville virtuaalikissoilleen.

Tämä on kai vasta alkua. Mitähän tästä on ehtinyt tulla, kun näemme ensimmäisen tilan 1-vuotissynttärit? Tosi sosiaalista vai mitä...