Lama on hyvä asia. Vuodesta 1993 saakka käytännöllisesti katsoen työttöminä olleille kapitalismin uusi sairaskohtaus tuo henkistä helpotusta. Enää ei tarvitse etsiä sosiaalidarwinistisia menetelmiä käyttäen syitä työhön kelpaamattomuudesta itsestään. Voi sanoa töistä ykskantaan eestiläisittäin: ”Ei ole!”.

Takana on oudoin nousukausi miesmuistiin. Yhteiskunnan kansalaisille järjestämää turvaverkkoa ohennettiin joka rintamalla. Optioita jakelevaa yksityistä taloussektoria vahvistettiin kaikin keinoin eikä sen pakomatkoihin ulkomaille puututtu millään tavalla. Muutaman sadantuhannen työttömän joukko muuttui hyväksyttäväksi normaalitilaksi. Pätkätöitä tehtiin, jos saatiin. Ja niin poispäin.

Tavallinen arkielämä muuttui kahdella tavalla.

Yhdysvalloista kopioitiin perustotuudeksi ajattelutapa, jonka mukaan yhteiskunta ei millään tapaa ratkaise yksilön kohtaloa eikä ole siitä vastuussa. Jos ihmisellä meni huonosti, syyt löytyivät vääristä valinnoista, joita teki alun alkaen vialliseksi syntynyt ihmistyyppi, luuseri.

Toisekseen tekninen kehitys järjesti ihmisen arkitoimet uudestaan. Tietokoneet, jotka pesiytyivät jokaisen keskiluokkaisen kodin nurkkiin, muuttuivat ilmaisuksi ihmisen yksilöllisyydestä ja vapaasta tahdosta. Ihmiset saattoivat paeta netti- ja peliriippuvuuteen sekä tuunata kotitietokoneitaan välineiksi, joissa oli varalla pelit pensselit toteuttaa niitä unelmia, jotka olivat rauenneet tyhjiin jo nuoruuden jäätyä taa.

Vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa taskuihin pesiytynyt puhelin terrorisoi ihmisten elämää joka paikassa. Puhelimeton ihminen ei ollut olemassa.

Lapset ammuskelivat toisiaan kouluissa ilmoitettuaan ensin netissä olevansa väärin ymmärrettyjä neroja ja ministerit yrittivät epätoivoisesti hankkia lisää sukupuolikontakteja tekstiviesteillä. Enää ei haluttu tulla kuuluisaksi kirjailijaksi, laulajaksi tai näyttelijäksi, riitti kun kerran elämässään pääsi tosi-tv-ohjelmaan. Ja niin poispäin.

Nyt on kuitenkin taas lama. Vaihtoehdottomuuden politiikka saa taas lisää uusia voittoja. Kansainvälisen kilpailukyvyn vuoksi taas kerran viedään leipäpala köyhän lesken suusta ja imeväisille säädetään tissinkäyttömaksu.

Toivottavasti tämä lama olisi vihdoin niin syvä, että edes puolet kaikenmaailman soittoäänihikipingoista, kvasifilosofia-ekonomeista ja vaihtotasemannekiineistä joutuisi näkemään nälkää, saisi häädön ja haimatulehduksen sekä joutuisi miettimään järjestämiänsä konkursseja kuorsauksen, syöpäläisten  ja jalkahien täyttämissä yömajoissa satojatuhansia unettomia öitä ilman toivoakaan liittymisestä Natoon tai pelastuksesta tuonpuoleisessa.

Tämä artikkeli on Wikipediaa lainatakseni torso. Johtuuko se käsiteltävän asian liiasta läheisyydestä? Vai onko kaiken puolinaisuus ja kädettömyys (Huom. Jääkiekkotermi!) yleinen ajankuva? Tai jotain sinnepäin…