Nyt kaikkien hevoskuurien jälkeen kansainväliset mittarit osoittavat Suomi-nimisen pikkuvaltion keikkuvan kilpailukyky-tilastojen kärjessä eikä yksikään noin suurin piirtein keskinkertaisilla aivoilla varustettu katainen tai pekkarinen kehtaa enää vinkua mahtavampien kilpailukykyresurssien perään leikkelemällä eläkkeitä ja terveyspalveluita.
Poliittiseen sanastoon on syntynyt uusi iskusana, ’rakenteellinen työttömyys’, jota käytetään, kun perustellaan se, mikseivät ’kansainvälisen kilpailukyvyn’ kohottamiseen tarvitut hevoskuurit tehonneetkaan työttömyyteen. Tai miksi työttömyys ei vähene, vaikka valtakunta ui ties monetta vuotta nousukauden auringonpaisteisella ulapalla.
Termi on erittäin käytännöllinen, koska se kertoo vastaan panemattomasti kansalaisille sen tosiasian, että tilastoissa olevat parisataatuhatta työtöntä kuuluvat pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan normaalivarustukseen – tietysti puhumattakaan tilastoista siivotuista kurssilaisista ja höpö-höpö-harjoitteluissa ja –valmennuksissa olevista sadastatuhannesta ei-työttömästä sekä pätkätyöstä toiseen ravaavista työnsankareista ja muista semmoisista epämääräisistä hiippareista, joilla ei ole kyvyn antamaa mahdollisuutta säännöllisen työn suomaan turvallisuuteen.
Kommentit